tiistai 9. heinäkuuta 2013

Näin tunnistat kaninpoikasen sukupuolen


Kaninpoikasten sukupuolen tunnistaminen

Poikasten sukupuolia voi tunnistaa jo muutaman päivän ikäisenä, mutta helpoiten sukupuolen saa tunnistettua kahden tai kolmen viikon ikäisenä. Toisinaan poikasten sukupuolet saattavat olla todella epäselviä, joten parhaiten ne näkyvät kolmen viikon ikäisenä, ja siitä vanhemmilla.

Parhaiten sukupuolen saa tunnistettua, kun ottaa reippaasti tukevan otteen poikasesta ja kääntää sen selälleen itseään vasten kuvan mukaisesti. Toisinaan pikkupuput eivät malttaisi olla asennossa laisinkaan, mutta rauhottuvat yleensä kun tarpeeksi selällä oloa harjoitellaan eikä anneta periksi.

kuva
































Poikaset sukupuolesta riippumatta näyttävät lähestulkoon alla olevan kuvan mukaiselta. Vie sormi T-kirjainta muistuttavan aukon yläpuolelle, mahdollisimman lähelle ja paina. Mikäli mitään ei tapahdu, voi sormesi olla liian kaukana, voit kokeilla painaa hieman lujempaa, tai kokeilla painamista hieman eri suuntiin. 


kuva







































UROS

Kuten allaolevasta kuvasta huomaa, urosten sukupuolielin on kartionmallinen pötkylä, joka ei kuitenkaan kaikilla poikasilla ole yhtä selkeän pitkä. Aukko pötkylän päässä on yleensä pyöreähkö.

kuva
Uros






































NAARAS

Naaraan sukuelimen aukko on yleensä pitkänmallinen viiva. Painamalla myöskään ei paljastu ihan niin kartiomaista pötköä kuin uroksella, vaan ennemmin pikkuinen nipukka. 

kuva
Naaras







































Parhaiten sukuelimet toisistaan erottaa tarkastelemalla huolella aukkojen muodot. Uroksilla aukko on selkeän pyöreä tai hyvin lyhyt viiva, kun taas naarailla aukko on pitkänmallinen viiva. Mitä vanhempia poikaset ovat, sitä selkeämmät sukupuolet ovat. Aivan pieniltä poikasilta sukupuolet voi erottaa tarkastelemalla myös sukupuoliaukon ja peräaukon välistä matkaa. Naarailla aukkojen väli on selkeästi lyhempi kuin uroksilla.